torstai 22. lokakuuta 2015

Isoveljen mietteitä

Meillä on ollut paljon keskustelua viime aikoina Aarren isoveljen kanssa monista vaikeista asioista. Pieni pohdiskelija miettii erityisesti pikkuveljen sairautta ja tulevaisuutta. Välillä tällä äidillä on itku herkässä kun tuntuu, että isoveli on ottanut harteilleen taakkaa joka ei hänelle edes kuulu.

Tässä eräs ilta esikoista itketti kovasti ja kun kysyin syytä, hän sanoi olevansa surullinen siitä kun Aarre on niin sairas. Poika oli miettinyt asioita jopa niin pitkälle, että oli pohtinut sitä, minne Aarre mahtaa joutua kun isä ja äiti kuolevat :( Hän ymmärtää, ettei Aarre edes isompana pärjää itsekseen ja on ehkä kokenut, että hänen täytyy ottaa osaltaan vastuuta pikkuveljestään. Koitin kertoa, että niin pitkälle ei tarvi vielä miettiä ja kun sellainen aika tulee, on Aarren kaltaisille aikuisille ihan omia koteja, joissa on hoitajia. Asian ajatteleminen on itsellekin rankkaa, mutta toki pitää huojentaa lapsen mieltä ja painottaa, ettei näistä asioista huolehtiminen kuulu hänelle vaan aikuisille.


Isoveliä myös harmittaa, ettei Aarresta ole oikein kunnon leikkikaveriksi, eikä hänellä ole tavallista sisarusta niin kuin muilla lapsilla. Kysymyksiä on herättänyt myös se, miksei Aarre osaa liikkua ja syödä, miksi Aarren täytyy olla sairas, mistä kohtaukset johtuvat jne... Asioista keskustellaan meillä kyllä sitä mukaa kun kysymyksiä tulee, mutta voi miten hankala on välillä keksiä tarpeeksi selkeää ja lapsen ymmärrykselle sopivaa vastausta asioihin, jotka itsellekin ovat yhtä suurta kysymysmerkkiä. 

Isoveli tykkää pikkuveljestään kyllä kovasti, välillä halitaan ja pötkötellään yhdessä, veli myös auttaa toisinaan Aarren hoitamisessa, tuo vaippaa, nostelee lattialle tippuneita leluja, lukee pikkuveljelle kirjaa... Oma veli on tärkeä juttu, mutta toki esikoinen on suruissaan siitä, ettei Aarre ole terve eikä häneen saa kunnolla kontaktia. Kovasti poika kuitenkin uskoo, että jos pikkuveli voisi sittenkin parantua vielä joskus. Lapsen valoisan toiveikkaasta ajatusmaailmasta täytyy ottaa oppia itsekin. Ja siitä olen onnellinen, että meillä on Aarren lisäksi myös tuo terve poika, jonka juttuja ja touhuja on ihana seurata :)



Äitinä toivon, ettei esikoinen kokisi osaansa liian raskaaksi ja tunne vastuuta liian isoista asioista liian pienenä. Omia huoliani en käsittele lapsen kuullen, koska en halua pojan joutuvan murehtimaan myös äidin jaksamista, vaan haluan keskittyä enemmän positiivisiin asioihin. Yleensä se onnistuukin. Koitetaan keksiä tekemistä mahdollisuuksien mukaan koko perheen kesken, mutta myös erikseen isoveljenkin kanssa, jottei hän tuntisi oloaan vähemmän tärkeäksi, kun niin moni asia pyörii pikkuveljen ympärillä. 

Juuri nyt isoveli on oppinut lukemaan ja ihan uusi maailma on avautunut kun kaikki silmiin osuva teksti täytyy koittaa lukea. Iltasadut ovatkin muuttaneet muotoaan niin päin, että poika koittaa lukea ja äiti kuuntelee. Yhteiset jutusteluhetket ovat sitä parasta antia tämän fiksun pienen kaverin kanssa. Toivottavasti pikkuveljen erityisyys olisi isoveljelle voimavarana ja mahdollisuutena oppia ymmärtämään ja arvostamaan erilaisuutta maailmassa, missä keskitytään ihan liiaksi tuijottamaan omaa napaa kuin huomioimaan muita. 

1 kommentti:

  1. Meillä mietitään ihan samoja asioita. Pikkuveli on vasta 2-vuotias ja isosisko 4-vuotias. Moneen kertaan on pitänyt vastata kysymykseen "koska pikkuveikka kasvaa isoksi pojaksi?" Kyseessä ei ole fyysiset mitat vaan oikeammin kysymys taroittaa, että "milloin pikkuveikka osaa kävellä ja leikkiä minun kanssani?" Isosisko on kyllä todella empaattinen ja samalla tavalla leikkii ja viihdyttää pikkuveikkaa, kuin mitä teilläkin tehdään :)
    Pipe

    VastaaPoista