maanantai 28. huhtikuuta 2014

Päivänpaistetta

Miten ihanaa kuultavaa, kun pienen pojan äänialaan on tullut vähän lisää volyymia, iloisia hihkaisuja ja kokeilevia kiljahduksia. Huomaa, että pojan lääkitys on selvästi auttanut. Vaikkakaan vielä kaikkia kohtauksia ei kuriin ole saatukaan, on pojan olotila selvästi parempi kuin kuukausi sitten. Lelut pysyvät nyt käsissä, eivätkä tipu saman tien lattialle, hymyjä saadaan nähdä joka päivä ja maitopullokin saa taas osakseen innostunutta huomiota. Poika reagoi myös jälleen ääniin. Muutama Aarren äänilelu saa aikaan hymyjä, samoin pojalle kohdistettu innostunut höpötys vetää suuta hymyyn. Katse ei edelleenkään lähde äänen suuntaan, mutta hyvä huomata, että poika kuitenkin kuulee ja reagoi ääniin jollain tavoin. Pakkoliikkeen tapainen liikehdintä on myös vähentynyt selvästi ja hyvä niin. Enkä voi kyllin hehkuttaa miten ihanaa, että ulkona on melkein kesä. Nyt päivänä muutamana olen voinut rehellisesti sanottuna nauttia olosta ja elosta ilman ylimääräistä ahdistusta. Kyllä pienetkin positiiviset asiat tekevät vaan ihmeitä. Aurinko ihanainen ja Aarre armas :)

2 kommenttia:

  1. Hienoa, että teillä iloisempia aikoja! Tuo lääkkeiden kokeilu ja haku on aina vähän arpapeliä. Toivotaan, että lääkityksen suotuisat vaikutukset vaan lisääntyy. Meillä ollaan taas vähän niillä rajoilla, että onko haitat suuremmat kun hyödyt. Meillä siis 6 vee poika, epilepsia ja laaja-alainen kehitysviive. Epilepsia ollut 2v 9kk ikäsestä eteenpäin. Aurinkoista kevään jatkoa teille.
    Terveisin, Marjaana Viljanen

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi. Onhan nämä lääkekokeilut aika rankoja ja stressaavia, sitä vaan toivoisi että joku lääke viimein tehoaisi. Aurinkoista kevättä myös sinulle :)

    VastaaPoista